Aktiivimalli ei aktivoi

Aktiivimallin ensimmäisen vaikutukset alkavat nyt näkyä, sillä vuoden alusta voimaan tulleen mallin ensimmäinen tarkastelujakso päättyi maaliskuun lopussa. Vaikutukset ovat juuri sellaisia, kuin pelättiin. Aktiivimalli ei ole lisännyt merkittävästi työttömien ”aktiivisuutta”, vaan ainoastaan leikannut 4,65 prosenttia työttömyyspäivärahasta jo ennestään pienituloisilta.

 

Tukea leikataan huhtikuussa yli puolelta Kelan työttömyysturva-asiakkaista. Tämä koskee yli 94 000 ihmistä, jotka ovat joko työmarkkinatuella tai peruspäivärahalla. Ansiosidonnaista päivärahaa saavien kohdalla laskelmia vasta tehdään, mutta niiden odotetaan olevan samansuuntaisia.

 

Kelan tutkija Pertti Honkanen on tarkastellut mallin vaikutusta työttömien aktiivisuuteen. Hänen mukaansa aktiivimallin vaikutus työn tai kurssien käymisen lisääntymiseen on ollut vain muutaman prosenttiyksikön luokkaa. Lähes yhtä moni olisi täyttänyt aktiivimallin ehdot jo viime vuoden puolella, ennen mallin käyttöönottoa. Toisin kuin hallitus oli kuvitellut, työttömät eivät ole laiskoja ja makaa toimettomina.

 

Aktiivimallin iso ongelma on sen epäreiluus. Kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta lyhytaikaisiin keikkatöihin tai lisätulojen haalimiseen yrittäjänä. TE-toimiston kursseillekin otetaan vain harvat. Honkasen mukaan kaikkein vaikeinta keikkatöiden löytäminen on eläkeikää lähestyville miehille.

 

Sen sijaan useimmilla työttömillä olisi kyllä mahdollisuus vapaaehtoistyöhön, aktiiviseen työnhakuun tai vaikkapa ammattiliiton järjestämään koulutukseen. Näitä ei kuitenkaan lasketa mallissa aktiivisuudeksi, vaikka ne kuinka parantaisivat työllistymisen mahdollisuuksia. Omaehtoista yritystoiminnan valmistelukaan ei ole luettu aktiivisuudeksi, jos ei ole te-toimiston yrittäjyyskurssilla.

 

Se, mikä mallissa lasketaan ”aktiivisuudeksi”, tuntuukin määräytyneen aivan mielivaltaisella tavalla. Aidosta aktiivisuudesta ei edelleenkään aina palkita, ja joskus siitä saatetaan jopa rangaista.

 

Hallituksen olisi nyt aika herätä siihen, että jos työttömiä halutaan aidosti aktivoida, siihen on olemassa paljon aktiivimallia parempiakin keinoja.

 

Lisätään tukea työllistymiseen ja työllistämiseen. Palkkatyörahoja on lisättävä, ja te-keskuksista pitää saada aitoa apua työpaikan löytämiseen.

 

Lisätulojen yhdistämistä työttömyysturvaan pitää helpottaa. Keikkatulojen vaikutus työttömyysturvaan pitää olla ennakoitavissa, eivätkä ne saa katkaista työttömyysturvan maksatusta. Pää- ja sivutoimisen yrittäjyyden rajan pitää olla selkeä.

 

Otetaan käyttöön perustulo. Se poistaisi byrokratialoukun ja tekisi työn tekemisestä aina kannattavaa.

 

Nykyisellään aktiivimalli ei aktivoi. Siksi Eduskunnan on tarkasteltava sitä uudelleen.

 

Teksti on julkaistu Radio Rexin blogissa 9.4.2018